FIS ALPINE WORLD CUP LEVI
Levi on saavuttanut merkittävän ja vakiintuneen aseman alppihiihdon maailmancupin järjestäjänä – Sirkan kylän tunturi on merkitty Kansainvälinen Hiihtoliiton (FIS) kalentereissa miesten ja naisten pujottelukauden avauspaikaksi aina kauteen 2012/2013 asti!
Epäilijöitä riitti, kun Levillä ja Suomen Hiihtoliitossa aloiteltiin ajatella ääneen alppihiihdon arvo-osakilpailuista 1990-luvun alkupuolella. Selkeä visio, pitkäjänteinen ja määrätietoinen työ sekä vahva usko omaan osaamiseen alkoivat kuitenkin vähitellen tuottaa hedelmää, josta nykyään nautitaan - kisaviikonloppuisin noin 700 henkilön Sirkan kylään saapuu 20 000 katsojaa ja tv:n välityksellä tapahtumia seuraa yli 100 miljoonaa silmäparia!
Vahvana pohjana Levin maailmancup -tarinalle on tietenkin maajoukkueen kehitystarina sekä menestys. Alppihiihtotähtiemme ja maailmancup-tapahtumien kautta Suomesta onkin tullut merkittävä ja arvostettu alppihiihtomaa!
Levin maailmancupilla on hieno maine sekä mielenkiintoinen noste päällä. Tätä mieltä ovat niin FIS, joukkueet, media, yhteistyökumppanit kuin suuri yleisökin. Lapin ja Levin omalaatuisessa ympäristössä ja toimintatavoissa on jotain, mikä todella tekee vaikutuksen kansainvälisiin piireihin. On hienoa nähdä, kun maailman ykkösalppihiihtäjät kulkevat kisa-aikaan Lapin lakit päässään ja juttelevat joulupukille kuin pikkulapset.
Levin maailmancupin myötä tullut mittaamattoman arvokas medianäkyvyys ja -huomio kanavoituvat koko Lappiin. Kuvat ja viestit Levin talvimaisemasta välittyvät sadoille miljoonille ihmisille. Maisemahan on nimenomaan lappilainen, jossa Levi toimii näyteikkunana. Tapahtuman kautta tuleva markkinoinnillinen hyöty on todella suuri ja viestit sinkoavat maailmalle juuri parhaimpaan ajankohtaan.